50-vuotisjuhla

17.7.2008 Karjala-lehdessä julkaistu:

Tammisuolaiset ry toiminut 50 vuotta

Eeva Heimonen os. Saarelma

Tammisuolaiset ry:n perustamisesta on kulunut tasan 50 vuotta. 17.5.1958 kokoontuivat tammisuolaiset Kestikartanoon perustamaan omaa kotiseutuyhdistystään. Kestikartanon hääsali oli tupaten täynnä tammisuolaisia., 125 henkeä, ja niin alkoi yhdistyksemme taival, jota on nyt kestänyt 50 vuotta, enemmän aikaa kuin Tammisuo on ollut olemassa.

Tammisuo oli 1800 luvulla Saarelan kartanon takamaita ja siellä oli pari torppaa ja jonkinlainen tillitehdas peräkylän puolella. Siitä ei ole tarkempaa tietoa, mutta pari pientä savikulppaa ja pieniä tiilenpalasia oli todisteena. Viipuri-Antrea radan valmistuminen 1892 antoi sysäyksen kylän syntymiselle ja Juho Hallenbergin ostettua Saarelan kartanon, alkoi kylän kehitys. Hallenberg viisaana liikemiehenä oivalsi, että Tammisuolla oli hyvät savimaat ja Saarelassa hyvät hiekkaharjut ja ne olivat oivalliset edellytykset tiilitehtaan perustamiselle. Samalla hän perusti Tammisuolle sahan, myllyn, puusepäntehtaan ja pajan. Tietysti tehtaille piti saada työväkeä ja heille asunnot, niin alkoi etukylä kasvaa. Peräkylälle alettiin myös rakentaa. Muutamasta torpasta kehittyi vuoteen 1939 mennessä 2.500 asukkaan yhdyskunta. Siis Tammisuo oli olemassa vain noin 40 vuotta. Kun Tammisuon alue liitettiin Viipurin kaupunkiin 1.1.1933, teki Viipurin kaupungin arkkitehti Meurman asemakaavasuunnitelmat, joiden mukaan Tammisuosta olisi tullut melko suuri kaupunginosa. Silloin saivat Tammisuon tiet ja kujat nimet, jotka olivat peräisin ItäKarjalasta; Vienan katu, Aunuksen katu, Tiurinkatu jne. Talvisodan aikana Tammisuon kylä lakkasi olemasta, sen talot poltettiin ja metsät raiskattiin. Tammisuon suuruus jäi vain unelmaksi.
Tammisuo oli vain 4 kilometriä Viipurin keskustasta. Nykyoloissa se olisi ollut Viipurin keskustaa, verrattuna esim. Helsingin liitosalueisiin. Viipuri oli ennen talvisotaa Suomen toiseksi suurin kaupunki, se kilpaili toisesta sijasta Turun kanssa

Helatorstaina 17.5.1958 perustetun yhdistyksen nimi oli ensin Tammisuon Kotiseutuyhdistys ry, mutta myöhemmin nimi muutettiin Tammisuolaiset ry:ksi. Yhdistyksen alkuperäisistä johtokunnan jäsenistä on vain kaksi jäljellä, Annikki Väkeväinen ja allekirjoittanut. Yhdistyksen puheenjohtajana oli Eino Korte. Matti Paakkanen tuli johtokunnan jäseneksi 1960 ja puheenjohtajaksi 1969, Matti on ollut johtokunnassa 48 vuotta ja puheenjohtajana 40 vuotta. Matti luovutti nyt puheenjohtajan paikkansa Antero Virtaselle. Pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä yhdistyksen hyväksi, Matti Paakkanen nimitettiin Tammisuolaisten kunniapuheenjohtajaksi.

Vuosikokouksen jälkeen vietettiin 50-vuotisjuhlaa. Juhlapuheen piti Jorma Toropainen, kertoen Tammisuon historiasta. Musiikkineuvos Ossi Runne kertoi Viipurin musiikkielämästä ennen sotia. Nautittiin kotiseutuneuvos Aira Viitaniemen herkullisesta karjalaisesta pitopöydästä. Anna Halme ja Veera Koskela esittivät kaunista musiikkia sekä Terhi ja Siiri Merto kaksinpuhelun Kantelettaresta. Juhlassa oli 65 henkeä, puolet siitä mitä Kestikartanossa oli perustamassa Tammisuolaiset ry:tä.

Alkuaikoina yhdistyksessä oli yli 200 jäsentä, mutta vuosien varrella on jäsenmäärä luonnollisen poistuman vuoksi pienentynyt. Nyt on jäseniä 100. On ilo havaita, että nuorempaa sukupolvea on tullut toimintaan mukaan. Tammisuolaiset ovat kokoontuneet kaksi kertaa vuodessa vuosikokoukseen ja puurojuhlaan. Alkuaikoina kokoukset pidettiin Helsingissä, mutta myöhemmin on kokoonnuttu eri paikoissa; Lahdessa, Riihimäellä, Tampereella ja Järvenpäässä. Olemme myös useamman kerran käyneet Viipurissa ja Tammisuolla katsomassa entisiä paikkoja. Ei siellä Tammisuolla ole paljon katseltavaa, koska kaikki entiset talot ovat poissa ja nykyiset viipurilaiset ovat vallanneet alueen "kesäasunnoikseen". Viime käynnillä totesimme, että monet niistä ovat jätetty pois käytöstä ja tiet ovat kasvaneet umpeen. 

Juhlapuhe

Jorma Toropainen

Arvoisat vieraamme ja hyvät tammisuolaiset!

Puhuttaessa Tammisuon synnystä, voidaan lainata Väinö Linnan tekstiä: Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Soiseen maastoon syntynyt teollisuusalue ja iso kylä oli paljolti kauppaneuvos Juho Hallenbergin oivan kaukonäköisyyden ja järkevän suunnittelun tulos. Kuokkaan ei Juho Hallenbergin kuitenkaan itse tarvinnut tarttua, vaan hän oli jo varakas kauppias, kun Tammisuon tienoot tulivat hänen haltuunsa. Alue kuului Saarelan kartanoon, jonka Hallenberg oli ostanut vuonna 1898, tosin suurimmaksi osaksi velaksi. Hän oli suunnitellut myllyn ja sahan rakentamista, jotka olisivat hyvin liittyneet hänen harjoittamaansa tukkukauppaan, mutta hänellä oli mielessä myös tiilitehtaan rakentaminen. Hänellä oli jo kokemusta tällaisesta tehtaasta, sillä yhdessä vaimonsa serkun kanssa hänellä oli ollut pieni tiilitehdas Kelkkalassa. Ostettuaan Saarelan kartanon hän katsoi olevan mahdollisuudet perustaa suuremmankin tehtaan, kun arveli kartanon takaniityltä löytyvän yllin kyllin saven- ja hiekanottopaikkoja. Asiantuntija-apua hän pyysi insinööri Robert Ehderiltä. Ehder myöhemmin muisteli, että hän erehtyi kuulemaan, että Hallenberg oli ostanut kartanon Sairalasta. Sairalan aseman hän tiesi. Sehän sijaitsee muutaman kymmenen kilometriä Viipurista pohjoiseen. Senpä vuoksi hän kertoo ihmetelleensä, kun Hallenbergin hevoskärrit eivät vieneetkään heitä Viipurin asemalle, vaan he jatkoivat matkaa maalle päin. Lopulta kärritiekin loppui ja heidän täytyi jalkaisin kulkea loppumatka paikalle, jota Hallenberg oli tiilitehtaan paikaksi ajatellut. Hallenberg oli puolestaan ihmetellyt, kun ei Ehder Saarelasta mitään tiennyt. Tämän käynnin aikana Hallenberg sai Ehderin tukemana vahvistusta suunnitelmilleen ja hänelle vahvistui käsitys Ehderistä hyvänä, asiantuntevana työkumppanina ja näin alkoi näiden miesten parikymmentä vuotta kestänyt yhteistyö.

Melko pian tämän retken jälkeen alkoi rakennustyö. Tehtaan paikka osoittautui todella onnistuneeksi, sillä esimerkiksi tiilen tärkein elementti savi oli laadultaan todella erinomaista. Ei ihme, olihan se "valmistunut" aikojen kuluessa paikalla velloneen meren pohjaan, jonne sen aineksia kulkeutui Vuoksen vesistöstä. Ikivanha vesireitti kulki vielä 1500-luvulla Heinjoen kautta Suomenvedenpohjaan, ehkä myös Kärstilän järveen. Häyryn paikalla on ollut muinoin asutusta, koska sieltä on tehty muinaislöytöjä. Savi oli siis erinomaista, ja siitä hiekan sahanpurujen ja veden kanssa tiilikoneesta valmistuneet tiilet olivat kiiltävän kauniita. Ei ihme, että moni Tammisuon penska, siis lapsi, on innostunut tällaista tuoretta tiiltä maistamaan (Kuka on maistanut?). Nykyään jos käytte siellä, en suosittele siellä savea maistelemaan! En tiedä, johtuiko tästä savesta ja koti- ja kauppaleikeissä syödyistä ketunleipien ja suolaheinien mineraaleista, että Tammisuon lapsista tuli virkeitä ja toimeliaita nuoria ja aikuisia. Savenottopaikoille savenoton jäljiltä jäi kaivantoja, joita sanottiin kulpiksi. Nekin joutuivat "kierrätykseen"; ne täyttyivät vähitellen vedellä ja olivat kesäisin uinti- ja talvisin luistelupaikkoja.

Ei riittänyt, että alueella olisi ollut vain tiilitehdas, vaan alueelle tuli edelleen Hallenbergin perustamat saha, mylly, höyläämö, puusepäntehdas ja konepaja. Teollisuuden kehitystä vauhditti Karjalan radan varteen rakennettu Tammisuon rautatieasema ratapihoineen ja teollisuusraiteineen. Tämä kaikki houkutteli seudulle muutakin teollisuutta. Näin Tammisuosta n.40 vuoden aikana kehittyi täyttä elämää puhkuva n. 2500 asukkaan teollisuusyhdyskunta. Hallenbergin tehtailla lienee ollut enimmillään tuhat työntekijää. Voidaan sanoa, että tehdas oli keskellä kylää. Vanhempi asutus, etukylä, oli melkein tehdaslaitosten ympärillä, vähän kauempana sijaitsi enemmän asemakaavan mukaan rakennettu Perä- eli Uusikylä. Nimet Etukylä ja Peräkylä tulivat kylien sijainnin vuoksi kaupungista katsottua. Uudellekylälle olisi asemakaava-arkkitehdin Otto-Iivari Meurmanin suunnitelman mukaan tullut enemmänkin, mutta ...

Etukylä oli liikenteeltään varsin erikoinen: siellä missä normaalisti olisi pitänyt olla katu tai kyläkujanen, olikin kapearaiteinen rautatie. Varsinkin kesäisin niillä oli liikenne vilkasta kun veturit ”päkätit” ja ” pässit” vetivät lastejaan, mikä hiekkaa tai savea tehtaalle, mikä puutavaraa Tusculumiin, tehtaan omaan satamaan laivaan lastattavaksi. Olipa yksi vaunu varustettu henkilökuljetusta varten. Sillä pääsi esimerkiksi Juho Hallenberg tehtaitten ja Tusculumin tai Saarelan väliä. Kuuppavaunut olivat suosittuja mutta virallisesti kiellettyjä lasten leikkivälineitä. Näitä kapearaiteisten väyliä käytettiin yleisesti kävely- ja pyöräteinä, sillä radan varteen oli muodostunut polku tai tie, mutta siitä huolimatta ainakin lapset tykkäsivät pomppia ratapölkkyjä pitkin. 

Kun väki Tammisuolla alkoi vähitellen asettua paikoilleen, koti rakennettu ja työpaikka vakiintunut, joko oman kylän tehtailla tai "kaupungissa", alkoi riittää aikaa työn ohella muullekin toiminnalle. Ilmeisesti edellä mainitsemani Robert Ehder oli yksi harrastustoiminnan alulle saattajista. Kylälle perustetussa nuorisoseurassa vilkkaimmin virisi kuoro- ja näytelmäharrastus. Vapaapalokunta-aate tuli myös Tammisuolle (1903). Paitsi että palokunta oli varsin tarpeellinen sammutustoimintaa ajatellen, sen piirissä oli monenmoista harrastustoimintaa, ei vähiten urheilua. 

Koska Tammisuon asujaimisto varsinkin aluksi oli paljolti työväestöä, oli luonnollista, että työväenaate sai siellä vankan jalansijan. Kylälle perustettiinkin työväenyhdistys v.1905. Kylälle tyypillistä sopuisuutta osoitti, että alkuvaiheessa nämä kolme, Nuorisoseura, Vapaapalokunta ja Työväenyhdistys toimivat mukavassa rinnakkaiselossa. Työväenyhdistyksen piirissä syntyivät kylälle ja koko kaupungille merkittävät torvisoittokunta, Tammisuon työväennäyttämö ja urheiluseura Suonpojat. Kylän henkisen elämän virittäjänä, monien muiden joukosta on mainittava Elias Toijonen, jota voisi kutsua jonkinlaiseksi kyläpäälliköksi. Hyvin kallis asia hänelle oli kyläläisten pysyminen raittiuden kaidalla tiellä.

Näin tuo tehtaitten ympärille syntynyt kylä eli niin kuin vain karjalaiskylä voi elää. Se ei ollut mikään hiljainen, uinuva esikaupunki, mutta sitten 40 vuotta hengitettyään, tuli loppu. Vielä vuosina 1942–44 se sai tekohengitystä ja virkosikin, mutta pahasti vammautuneena, Uusikylä kokonaan tuhoutuneena samoin melkein kaikki tehdasrakennukset. Mutta karjalaisella ripeydellä ja malttamattomuudella saatiin tiilitehdas käyntiin ja sen tuotanto lisääntyi vauhdilla. V.1944 tuli tällekin loppu. Vihollinen ei jättänyt muuta jäljelle kuin vankan Toijosen talon ja kylän nimen! Nimeä eivät uskaltaneet muuttaa vai katsoivatko kylän jäännökset niin surkean näköisiksi, ettei sille sopinut antaa nimeä minkään neuvostoarmeijan sotapäällikön mukaan vai oliko Tammisuo-sana niin kaunis, ettei sitä voinut muuttaa samoin kuin Leipäsuo-nimi!

Tammisuon historiassa tärkeä vuosi oli 1958. Silloin perustettiin Tammisuolaiset ry-yhdistys, joka on puolen vuosisadan aikana tehnyt tärkeätä työtä, jotta Tammisuo ei ole päässyt vaipumaan unholaan. Ansioituneimpia tässä työssä ovat olleet pitkäaikainen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Paakkanen ja sihteeri Eeva Heimonen, jotka taidolla ja sydämellä ovat ohjanneet yhdistyksen toimintaa. Mutta onneksi johtokuntaan on aina löytynyt muitakin vireitä henkilöitä. Merkkivuosi oli myös v. 1984, jolloin ilmestyi yhdistyksen aikaansaama kirja Kotikylämme Tammisuo. Vuonna 1999 valmistui sen uusintapainos. Viime vuosina tavattoman tärkeitä ja suosittuja ovat olleet kotiseutumatkat Viipuriin ja ennen kaikkea Tammisuolle, josta kiitos Eevalle ja Lintisen Irmalle. Seuraava voimain ponnistus on sitten uuden kirjan teko Tammisuosta; niin on johtokunta suunnitellut. Mutta tehkäämme se yhdessä! Niin monta kertaa meille lapsille on tullut mieleen, että olisipa sitä ja sitä tullut kysyttyä isältä tai äidiltä. Meidän tehtävänämme on näistä muistoista edes hitunen laittaa paperille. 

Olosuhteet huomioon ottaen voidaan sanoa, että Tammisuo voi edelleen aika hyvin: se elää meidän mielessämme, muistoissamme, tarinoissa, kirjan tekstissä ja kuvissa, ja sydämessä!


Juhlakuvia

 

Juhlapäivän aamuna tehtiin kunniakäynti Hietaniemen hautausmaalle Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille

Karjalaan jääneiden haudalla

Kunniakäynti Hallenbergin suvun haudalla (vas.Antero Virtanen,Pirkko Luukkonen,Eeva Heimonen,Hannu Tuurna,Irma Lintinen ja Tuulikki Saarinen)

Hallenbergien haudalla

Vuosikokousyleisöä, edessä sihteeri ja puheenjohtaja

Vuosikokousyleisöä

Annikki Väkeväinen, joka on ollut tammisuolaisten hallituksessa emäntänä yhdistyksen toiminnan alusta lähtien, uuden puheenjohtajan Antero Virtasen kukittamana. Vasemmalla puheenjohtajan tehtävän jättänyt kunniapuheenjohtaja Matti Paakkanen

Annikki Väkeväinen

Pitkäaikaisen sihteerin Eeva Heimosen muistaminen posliinitaiteilija Sirkku Tuurnan maalaamalla Tammisuo-aiheisella taululla

Eeva Heimonen

Juhlapuheen pitäjä Jorma Toropainen

Jorma Toropainen

Karjalaisen pitopöydän herkut maistuivat juhlijoille

Karjalainen pitopöytä

Musiikkineuvos Ossi Runne esitelmöi Viipurin musiikkielämästä

Ossi Runne

Juhlaväki yhteiskuvassa Karjalatalon edessä

Yhteiskuva