Tehtaiden perustaja Juho Hallenberg

Kauppaneuvos Juho Hallenberg

Juho Hallenbergin elämänkerta

Hannu Tuurna

Viipurin kaupunginjohtajan Arno Tuurnan 1940-luvulla pitämän esitelmän lyhennelmä:

Juho (Johan) Hallenberg syntyi 1860 Viipurin pitäjän Saarelan Kartanossa, jossa hänen isänsä toimi talon seppänä. Hallenberg oli vanhaa etelä-karjalaista, heinjokelaista talonpoikaissukua. Suku juurista on saatu selvitetyksi Ison vihan ajoilta saakka. Sitä aikaisemmat kirkonkirjat ovat hävinneet. Vuoteen 1833 asti nimi esiintyy Hallonberg-muodossa. Äidin puolelta Hallenberg polveutuu Hyrköistä, Auvoisista, Jahnukaisista ja Hämäläisistä, jotka kaikki edustivat aitoja eteläkarjalaisia sukuja.

Seppä Taneli iloitsi pojastaan Johanista, sillä tämä oli kuuliainen ja hyvä oppinen poika. Mutta usein hän oli huolestunut, sillä pojan ruumiinrakenne ei ollut vankka, kuten tulevalle kunnon sepälle olisi ehdottomasti kuulunut.

Sepän asunto sijaitsi Saarenmäellä, johon hovin rakennukset hyvin näkyivät. Kerrotaan, että Juho-pojan kävellessä pellon pientareella hoville päin muuan kulkija tiedusteli, kuka hovin omisti. "Se on minun hovini", kuului vastaus. Ei Juho-poika voinut silloin aavistaa, mitä lankoja kohtalo kehräsi hänen ympärilleen: uranuurtajan työtä vähittäis- ja tukkukaupan alalla, syntymätalonsa, kreivillisen kartanon omistamista, suurten tehtaitten perustamista, julkista tunnustusta, kauppaneuvoksen arvonimeä.
Taneli- sepän kotona vallitsi kohtuullinen hyvinvointi. Seppä itse oli paljon maailmaa nähnyt ja mieleltään valistunut. Hän pani lapsensa kaupunkiin oppikouluun - Juho Hallenberg kävi 3 luokkaa.- Aika kului hiljalleen eteenpäin Seppä-Taneli muutti perheineen Pukevan kylään Nälkämäelle ja vähän myöhemmin Nuijamaalle, Pällille Saimaan kanavan rannalle. Hän piti siellä majataloa ja takoi pajassaan kokonaisia viikatekuormia kaupunkiin myytäväksi.

Niihin aikoihin oli Juho-poikakin varttunut niin suureksi, että kykeni auttamaan isää pajassa. Kerrotaan, että Juho toimi myös majatalon kyytipoikana, myöhemmin myös "tilisanssien" ajajana välittäen matkustajaliikennettä Rättijärven ja Imatran välillä. Matkustajia varten poika valmisti erikoisia nekkuja ja ansaitsi siten matkailusta ja matkaravinnosta ensimmäiset rahansa tyhjän kirstunsa pohjalle. Tähän on ollut aiheellista viitata, kun tiedämme, että Kauppa OY J.Hallenberg nykyisin palvelee pääasiallisesti Suomen Matkailuyhdistystä ja Matkaravintoa.

Mutta jatkuva opinhalu oli pojassa voimakas, siksi isä-Taneli päätti lähettää hänet v.1884 Turkuun Kauppaopistoon - tosin ruotsinkieliseen, kun ei suomenkielistä vielä siihen aikaan ollut. Opistoon pyrkimykset tuottivat aluksi vaikeuksia, monen vastoinkäymisen jälkeen yritys kuitenkin onnistui ja Hallenberg sai eri henkilöiltä, pääasiallisesti sukulaisilta sen verran pääomaa kokoon, että pääsi kouluun. Mutta viimeisenä kevätlukukautena olivat rahat jo niin lopussa, että koulunkäynti olisi varojen puutteessa ollut lopetettava. Kerrotaan Juho-pojan kirjoittaneen nöyrän, mutta asiallisen kirjeen sedälleen, jolta sai kuin saikin kipeästi tarvitsemansa 50 mk lainaksi ja sen avulla koulunkäyntinsä onnellisesti päätetyksi vuonna 1886.

Nyt alkoi nuorukaisen kaari nousta, hän palasi entiseen toimipaikkaansa Sohlbergin rautakauppaan, kohosi nopeasti ,tiskimieheksi ja tuli niin pidetyksi, että ostajat liikkeeseen tullessaan kysyivät "Hallenperin Jussia", jos miestä milloin ei ollut näkösällä. Isännistö huomasi  pulaisensa arvon, miehen palkkataso kohosi, luottamus sekä isännistöön että ostajiin ja työmäärä samassa suhteessa.Kerrotaan Hallenbergin myöhemmin sanoneen, että jos hän joskus perustaa oman kaupan, koettaa hän saada sellaisia apulaisia, joita ostajat kysyvät. Hallenberg olikin karjalaisen kauppiaan perikuva - vilkas luonteeltaan, elämänhaluinen, tarmokas ja mainio kaskujen kertoja. Hän osasi oikealla tavalla suhtautua asiakkaisiinsa ja saavuttaa heidän täyden luottamuksensa.

Avioliitto Anna Räikkösen kanssa vuonna 1888 muodosti tärkeän tekijän Juho Hallenbergin elämänkaaressa. Avioliiton kautta tuli hänen elämäänsä ensiksikin kohde, jonka hyväksi yrittää ja tehdä työtä. Lisäksi siihen tuli henkistä ja hengellistä sisältöä. Anna Hallenberg oli sosiaalinen luonne. Tämän avioliiton kautta luotu koti kehittyi vuosien kuluessa tyyssijaksi, jossa kaikella kauppaväellä oli sijansa, ylemmillä ja alemmilla, ostajilla ja myyjillä, maaseutulaisilla kuten kaupunkilai-sillakin. Tämän avioliiton kautta tuli Juho Hallanbergin pesään myös taloudellista voimaa. Aviovaimo omisti puolet Räikkösen tilasta Kelkkalan esikaupunkialueella. Tuota pikaa Juho Hallenberg kunnosti perheelleen Kelkkalassa oman talon ja perusti sinne myös 1890-92 vaimonsa serkun kauppias Ville Ikävalon kanssa yhteisvoimin vaatimattoman tiilitehtaan.

Eräänä päivänä tammikuussa 1892 sai Juho Hallenberg Lautala-nimiseltä kauppiaalta kutsun saapua luokseen silloiseen Karjalankatu 8:aan (sittemmin Äyräpäänkatu 8:aan), jossa Lautala omisti talon ja sekatavarakaupan. Hallenberg noudatti kutsua ja kun hän saapui Lautalan asunnolle, sanoi Lautala, joka makasi sairaana vuoteessaan:"Osta miult tää kauppa, ko miust ei oo ennää sen hoitajaks." Tähän oli Hallenberg vastannut: "Enhä mie voi sitä mitekää ostaa, ko tähä tarvittais rahhaa." Lautala oli tällöin sanonut: "Kyl sie poika tään miu kaupan ostat, ku mie sen siulle myön, sil rahhaa täs nyt ei tarvita, ainoastaan siun laista miestä, joho mie luotan" ja niinpä syntyi kauppakirjat ja liike siirtyi Hallenbergille ilman pääomaa, Porthan ja Sergejeff olivat suosittelijoina.

Kaupan jouduttua Hallenbergin haltuun nousi sen liikevoitto ja asiakaspiiri siinä määrin, että Hallenberg sai Lautalalle maksetuksi sovitun kauppahinnan kahdessa erässä ja ennen määräaikaa. Näin Juho Hallenbergistä tuli itsenäinen kauppias ja niin sai alkunsa toiminimi, jonka toimiala vuodesta toiseen yhä laajeni käsittäen sekä vähittäis- että tukkukaupan. Liike tuotti yrittäjälle nopeasti lisäpääomaa. Hallenberg ei pannut näitä pääomia kirstun pohjalle, vaan käytti ne heti liiketoimien laajentamiseen. Kaikki mitä Hallenberg yritti, onnistui - ja Hallenberg yrittikin.

Vuosi 1898 oli ratkaiseva merkkivuosi Hallenbergin kehitykselle suurliikemieheksi, sillä silloin hän osti omaksensa syntymätilansa Saarelan 1188 hehtaarin suuruisen StewenSteinheilien kreivillisen kartanon Viipurin kaupungin ja maalaiskunnan rajalla.

Tästä kartanosta muodostui se ehtymätön lähde, josta Hallenberg ammensi voimia ja varoja myöhemmille yrityksilleen. Saarelan osto osoitti Hallenbergin rohkeutta, hänen kaukonäköisyytensä ja hänen rahoitustaitoaan. Hän osti kartanon pakkohuutokaupassa ja pystyi käteisellä suorittamaan vaaditun kauppahinnan kuudenneksen, mutta loppukauppahinnan suorittamiseksi, joka kaikkiaan teki kunnioittavat 267.000 kultamarkkaa hänen oli pakko keskittää kaikki voimansa. Hän oli pakoitettu hankkimaan luottoa eri tavoin, reaalisoimalla muuta omaisuutta, ostamalla 6 kk:n luotolla ja myymällä käteiskaupalla. Sen aikaiset tilikirjat antoivat selvän kuvan yrityksen suunnitelmallisuudesta.

Menestykseen vaikuttivat myös suhdanteet. Hallenbergin sekä lasi- ja posliinikauppa, että viini-,hedelmä-, herkku- ja siirtomaatavaramyymälät olivat aikanaan suuressa suosiossa. Viinikaupassa myyty maamuurainlikööri oli siinä määrin suosittu artikkeli, että m.m. venäläiset tekivät Pietarista saakka liköörinostosmatkoja Hallenbergin viinikauppaan. Olipa joku pietarilainen pohatta, jota Hallenberg ei edes tuntenut, oli tahtonut syleillä kerran Pietarissa" Aa-gaspadin mamuura" oli pohatta toistellut tuttavuuden vakuutteluksi.

Viipurin ympäristön maalaiset pitivät Hallenbergin liikettä ja kotia kuin kaupunkikotinaan. Pitkät rivit hevosia oli liikkeen pihalla joka arkipäivä ja kaupan vilske jatkui aamusta klo 6 :sta myöhään iltaan. Hallenberg oli vähittäiskaupassakin sydämestään mukana. Aina oli mieluisia vieraita ja hauskoja tarinoita. Liike oli kuin silta kaupungin ja maaseudun välillä, samaa kieltä, samaa mieltä, samaa lihaa ja verta maakunnan väestön kanssa.

Liikevaihto kohosi vuodesta vuoteen. v 1908 se oli 5 miljoonaa kultamarkkaa, v. 1916 10 milj. j.n.e. Vähittäiskauppa edusti 1/3 ja tukkukauppa 2/3 osaa kauppaliikkeen kokonais myynnistä.

Vaikka Viipuri miltei koko 1800-luvun oli ensimmäisiä Suomen kauppakaupunkien joukossa, eli se vuoden 1859 asetuksen ja vuoden 1879 annetun elinkeino asetuksen jälkeen parin vuosikymmenen ajan jonkinlaista kaupallisen lamaannuksen kautta, sillä nämä asetukset maakaupan täysin vapautuessa, olivat samalla poistaneet erotuksen tapuli- ja sisämaan kaupunkien välillä. Viipurin kauppiaat, jotka siihen asti olivat täysin hallinneet sekä Savon että Karjalan vientikauppaa, saivat havaita, että heidän entiset asiakkaansa Joensuussa, Sortavalassa, Käkisalmessa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Savonlinnassa ja Mikkelissa ryhtyivät harjoittamaan tuonti- ja vientikauppaa Viipurin sivu suoraan ulkomaiden kanssa. Vähitellen kuitenkin sisämaan kaupunkien kauppa löysi entisen luonnollisen uomansa ja ohjautui sekä Viipurin vanhojen että nousevien uusien kauppaliikkeiden käsiin. Tähän vaikutti ennen kaikkea liikenneolojen kehitys. Vuosina 1890-94 valmistunut ja asteittain vv. 1892-94 liikenteelle avattu Karjalan rata toi takamaat viipurilaisten kauppiaiden ulottuville. Karjalan radalla oli Hallenbergin tukkuliikkeen sekä aloittamiselle että menestyvälle toiminnalle suorastaan ratkaiseva merkitys.

Karjalan radalla oli myös ratkaiseva merkitys Hallenbergin muulle liiketoiminnalle. Hallenberg kehitti Saarelan kartanoon kuuluvasta Tammisuon ulkopalstasta, joka sijaitsi Viipurin keskuksesta vajaan 3 km:n etäisyydellä ja jonka läpi Karjalan rata kulki, mitä monipuolisimman teollisuusalueen - aste asteelta. Ensin hän loi sahan, sitten myllyn, tiilitehtaan, korjauspajan, puutyöverstaanja höyläämön. Teollisuusalue yhdistettiin sivuraiteella Karjalan rataan ja kapearaiteisin radoin Saarelan rikkaille savi-ja santaalueille sekä omaan satamaan Tusculumiin, joka sijaitsi kaupungin äärellä. Niihin teollisuuslaitoksiin liittyivät vuosien keralla myös Kellomäen tehtaat sekä Räisälässä kehitetty teollinen toiminta. Yhteensä sahaus käsitti yli 5000 std. Tiiliteollisuus suurimmillaan yli 7 milj. tiiltä, myllytys yli 15 milj. kiloa - muutamia lukuja mainitakseni.

Kaikki palveli kokonaisuutta. Saha sai ainakin aluksi raaka-aineensa omista metsistä, mylly jauhoi tukkuliikkeen tuottamaa viljaa. Tiilitehdas sai lämmitykseen tarvittavan puun sahan ja puutyöverstaan sahausjätteistä. Puutyöhuone tuotti rakennusteollisuudelle, joita Hallenberg suurena maa-alueenomistajana sitten hyödynsi ja edesauttoi.

Katsaukseni tässä vaiheessa on viivyttävä tuokio tarkastaaksemme Hallenbergin merkitystä suurmaanomistajana ja asutustoiminnan uranuurtajana. Hallenberg oli suurin yksityinen maanomistaja Viipurissa. Hän omisti aikoinaan huomattavimmat kaupunpunkialueet Kelkkalassa, Talikkalassa, Kostialassa ja Tammisuolla. Näille alueille hän loi kuvannollisesti sanoen pikkukaupunkeja omine kauppatoreineen, katuineen, palokuntineen ja kouluineen. Yksistään Saarelaan kuuluva kaupunkialue käsitti yli 830 ha. Mutta näiden alueiden lisäksi Hallenberg omisti maa-alueita Kellomäellä, Terijoelle, Raivolassa, Perkjärvellä, Muolaassa ja Räisälässä, joilla kaikilla alueilla hän ryhtyi mitä suurisuuntasimpiin asutusatoimiin.

Varsinaisen maatalouden alalla Hallenberg oli maakunnan merkkimiehiä. Siitä olivat todistuksena saavutukset Saarelan ja Räisälän kartanoissa. Hallenberg oli lämmin luonnonystävä, jota kesken työn ja kiireen aina maa ja luonto olivat lähellä.

Laaja ja vuodesta toiseen laajentuva toimintapiiri johti Hallenbergin myös julkisiin tehtäviin. Hän oli Viipurin kaupungin valtuuston jäsen yhtämittaisesti 15 vuotta kuuluen samalla useihin lauta- ja toimikuntiin. Niinpä hän oli satamalautakunnan, rahaasiainvalmistelukunnan ja vaivaishoidon hallituksen jäsen. Niinikään hän kuului kirkkovaltuustoon ja kirkkoneuvostoon. Samassa yhteydessä on mainittava hänen osallistuminen Kauppa- ja Teollisuusyhdistyksen johtokunnan työhön, samoinkuin hänen myötävaikutuksensa ja kannatuksensa eri kansanopistojen ja maanviljelysopistojen toimintaan. Yhdyspankin Viipurin konttorin valvojiin hän kuului yli 10 vuotta ja Savo-Karjalan Osakepankin hallintoneuvostoon pankin perustamisesta lähtien.

Juho Hallenbergillä oli useita ainutlaatuisia ajatuksia. Hän oivalsi jo silloin 1920-luvulla investoinnin suuren merkityksen. Hänellä oli aina rahapula. Hänen pääomansa olivat sidotut. Toisaalta hän antoi rahan kiertää. Hän oivalsi myöskin sen vaara. Hän suunnitteli liikkeensä organisointia useiksi osakeyhtiöiksi, joilla kullakin oli oma hallintonsa, mutta jotka olivat kaikki yhteisen johdon alaisia. Hän oivalsi progressiivisen verotuksen tappavan lain.

Hän vaistosi enemmän kuin tiesi. Hän seurasi johdonmukaisesti sisimpänsä ääntä. Hän oli isällisyydessään usein tunteellinen. Siksi jokainen, joka osasi vedota hänen parempaan minäänsä sai häneltä avun - mutta ei ilmaiseksi. Luottamus oli maksettava luottamuksella.

Juho Hallenberg oli kansaan menevä mies.Hän saavutti läheisen suhteen kaikkiin, joiden kanssa hän joutui tekemisiin. Juho Hallenberg luopui huonontuneen terveytensä merkeissä aluksi osittain ja lopullisesti vuonna 1917 vähittäis- ja tukkukaupasta (jolloin syntyivät Hanke ja Kauppa Oy Hallenberg) keskittyen Tammisuolla ja Saarelassa omistamaansa liiketoimintaan Hän kuoli vuonna 1926.


Äitini isä Juho Hallenberg

Juhana Kurki-Suonio
Pamaus-seurassa pidetty esitelmä:

Saarelan kartano tai hovi, niinkuin kartanoita Itä-Suomessa yleisesti nimitettiin, sijaitsi noin 8 kilometriä Viipurin keskustasta pohjoiseen Imatralle vievän tien varrella.

Professori Otto-Ivar Meurman, joka kahdenkymmenen vuoden ajan toimi Viipurin asemakaava-arkkitehtina, kertoo siitä varsin laveasti Viipurin pitäjän historian III osassa.

Kartanon oli Katariina II 1794 lahjoittanut Virossa syntyneelle baltiansaksalaiselle Fabian Steinheilille, joka 1810 nimitettiin Suomen kolmanneksi kenraalikuvernööriksi. Kenraali ja kreivi Fabian Steinheil oli naimisissa Viipurin kuvernöörin Nikolai v. Engelhardtin tyttären Natalian kanssa, jonka äiti oli Helena Weckroth. Weckrotheista taas on Lempi Jääskeläinen kirjoittanut ainakin yhden romaanin.

Saarelan kartano sijaitsi Kärstilän järven rannalla ja Steinheilille lahjoitetut maat käsittivät noin 8.000 hehtaaria eli 8 manttaalia, 20 tilan maat, joissa oli yhteensä 73 torppaa. Ihantalasta Näätälään ja Suurperolle sekä Karhusuolle asti.

Siirryn nyt ajassa 200 vuotta eteenpäin ja esittelen teknisen avustajani. Hän on serkkuni Olavi Sarkko Saarelan hovin entisiä poikia niinkuin minäkin.
Voisitko Olavi heijastaa kaikkien katsottavaksi kartan, mistä näkyy Saarelan kartanon sijainti Kärstilän järven rannalla.

Saarelan kartanon päärakennus valmistui 1812 ja arkkitehtina oli Carl Ludvig Engel. Diakuvasta näemme nyt Saarelan hovin päärakennuksen sellaisena kuin se oli joskus 1920 luvulla kuvattuna. Päärakennus tuhoutui talvisodan aikana helmikuun lopulla 1940 venäläisten lentopommien sytyttämänä. Aina helmikuun puoliväliin oli siinä ollut Harald Öhqvistin johtama II armeijakunnan esikunta.

Päärakennuksesta Imatran tietä puoli kilometriä pohjoiseen kohti Portin-hoikkaa Saarenmäellä oli vanha sauna, jossa 11.6.1860 syntyi Johan Hallenberg.

Muistikuvani Saarelasta ulottuvat 1920 luvun alkupuolelle ja niihin ei sauna kuulu. Siitä oli jäljellä vain vähän perustuksia. Ei päärakennuksestakaan ole jäljellä kuin vanhat portaat, jotka 1991 näyttivät tällaisilta.

Johan Hallenbergin isä oli kartanon seppä, Heinjoella 1831 syntynyt ja 60 vuotta myöhemmin Saimaan kanavan varrella Pällillä 1803 kuollut Daniel Hallenberg. Vanhin tunnettu esi-isä oli Heinjoen pitäjän Kääntymän kylässä asunut sahatyömies Magnus Hallonberg, syntynyt 1720 ja kuollut 1803. Hänen vaimonsa oli miestään tuntuvasti nuorempi, mutta kuitenkin aikaisemmin kuollut, Walborg Hämäläinen. Lapsista oli ikäjärjestyksessä kolmas 1757 syntynyt Daniel, joka oli naimisissa Anna Jahnukaisen kanssa.

1833 muuttui suvun nimi kirjaimen verran Hallonbergistä, eli vaapukka- vuoresta, Hallenbergiksi. Danielin ja Annan lapsista oli neljäs nimeltään Fredrik, joka työskenteli isänsä tavoin Heinjoella seppänä ja oli naimisissa Helena Auvosen kanssa. 

Pyydän Olavia heijastamaan sukutaulun esityksen elävöittämiseksi ja muistin virkistämiseksi. 

Taulusta näkyy, että Fredrikin ja Helenan seitsemäntenä lapsena syntyi 1831 Daniel, sittemmin seppä Taneliksi kutsuttu. Hänestä kerrotaan vanhassa Heinjoen kirkkoherran I.Sirenin 1927 antamassa virkatodistuksessa: otti 1841 todistuksen Pietariin. 1856 hänet vihittiin Ylivedeltä olevan Saara Joonaantytär Hyrkön kanssa, joka oli syntynyt 1834. 

Saara Hallenberg oli soikeakasvoinen sievännäköinen nainen, joka käytti ajan tavan mukaan jonkinlaista kansallispukua ja pyöreåtä myssyn tapaista päähinettä. 

Danielin ja Saaran lapsista vanhin oli 1857 syntynyt Helena, joka jo 17-vuotiaana vihittiin 10 vuotta vanhemman Tuomas Ikävalkon kanssa. Heillä oli 7 lasta, joista useimmat kuolivat pieninä. Vain Matildalla, joka 1911 vihittiin Alfred Nylundin kanssa, oli perillisiä. 

Helena kuoli jo 1895, jolloin Tuomas Ikävalko meni uuteen avioliittoon Eeva Fredrikssonin kanssa ja sai vielä 9 lasta lisää. Heistä nuorimmat olivat 1910 syntynyt Toivo ja 1912 syntynyt Johannes, jotka harjoittivat 1930-luvulla liiketoimintaa Viipurin Maalaiskunnan Sydänmaan kylässä, Kilpeenjoelta länteen. Viimeksi he asuivat Lahdessa ja ovat joku vuosi sitten kuolleet. He olivat itse asiassa kuitenkin vain suvun sukua, vaikka Juho Hallenberg heitä sukulaisina kohtelikin. 

Sitten tulemmekin Juhoksi kutsuttuun Johan Hallenbergiin, jonka kohdalla Viipurin maaseurakunnasta 1927 saadussa sukuselvityksessä on merkintä: muutti 1887 Kivennavalle. Juho Hallenbergin aikaisempiin ja myöhempiin vaiheisiin palaan vähän myöhemmin. Pidetään häntä nyt vähän aikaa Kivennavalla kauppiaana ja kerron jotain nuoremmista sisaruksista. 

Sitä ennen on kuitenkin mainittava Lempi Jääskeläisen ja monen muunkin epäilystä Juho Hallenbergin oikeasta biologisesta isästä, jonka mukaan Johan olisikin ollut kreivi Stewen-Steinheilin ja kauniin sepänvaimon luvattoman rakkauden hedelmä. 

Vähän Juho Hallenbergia aikaisemmin syntynyt kreivi Alexis Stewen-Steinheil, joka pakkohuutokaupassa 1890 menetti Saarelan vietettyään sitä ennen pari vuosikymmentä loistavaa mutta kallista elämää, ja Juho Hallenberg olivat kuulemma samannäköisiä kuin kaksi marjaa. Juho Hallenberg tuki 1900-1uvun alkupuolella monin tavoin taloudellisesti köyhtynyttä kreiviä. Hän kuoli joskus 1920 luvulla ja makasi kuolinvuoteellaan lääninsairaalassa. Sieltä hän lähetti sanan Tammisuon tehtaiden johtajana olleelle Arno Thunebergille, että hänellä olisi jotain hyvin tärkeätä kerrottavaa. Arno Thuneberg, sittemmin Tuurnana tunnettu, lähti kiireesti ajamaan Tammisuolta läänin-sairaalaan Kannaksentien varrelle, vai oliko se silloin Pietarintie, mutta kuolema ehti ensin. 

Steinheilin sukutaulusta ilmenee, että Alexis Stewen-Steinheil oli syntynyt 1849 ja kuoli 1924, hänen isänsä oli Nikolai Stewen-Steinheil ja isoisänsä Alexander Stewen-Steinheil, kenraali, kreivi ja yliopiston kansleri, jonka Fabian Steinheil oli adoptoinut. 

Neljäntenä lapsena syntyi Danielille ja Saaralle 1865 Vilhelmiina, joka 1884 vihittiin Elias Valjuksen kanssa. Hänkin oli seppä. Valjuksien lapsista oli vanhin Anna Helena, sittemmin Kärrman. Hänen kolme lastaan suomensivat nimensä Suomieheksi samoihin aikoihin, kuin Kalevala täytti 100 vuotta ja minustakin tuli Krohnista Kurki-Suonio. 

Irja Suomies meni naimisiin Jalmari Mustosen kanssa. Heidän poikansa professori Seppo Mustosen poika on maankuulu pianisti Olli Mustonen. 

Valjuksista olisi muutakin kerrottavaa, mutta taitaa olla jo aika kutsua Juho Hallenberg Kivennavalta Viipuriin. 

Seuraavat neljä Danielin ja Saaran lasta kuolivat pieninä. Saaran kuoltua Daniel meni naimisiin Maria Marttisen kanssa ja siirtyi torppariksi Terävälään, Kilpeenjoen pohjoispuolelle. Siellä Nälkämäellä jonkin aikaa asuttuaan Daniel Hallenberg muutti Saimaan kanavan varrelle pällin sulun lähelle. Taneli piti täällä majataloa ja takoi edelleenkin pajassaan, vieden viikatekuormia kaupunkiin myytäväksi. 

Juho poika autteli isäänsä pajassa, mutta ei tuntenut sepän ammattiin suurempaa kiinnostusta, ehkä voimat eivät olleet riittävät lekan nostamiseen. Hän toimi myös majatalon kyytipoikana, jopa myöhemmin postivaunujen ajajana välittäen matkailijaliikennettä Rättijärven ja Imatran välillä. Matkailijoita, joita tuli suurin joukoin Pietarista, varten hän valmisti erikoisia ”nekkuja” ja ansaitsi siten matkailusta ja matkaravinnosta ensimmäiset rahansa tyhjän kirstunsa pohjalle. 

Liikeala veti poikaa muutenkin puoleensa. Ensimmäinen harjoittelupaikka oli Viipurissa Sohlbergin rautakaupassa, mistä isä osti pajaansa raudat. Harjoittelu jatkui Terijoella Suden ja Uotisen kaupoissa. 

17-vuotiaana Juho Hallenberg aloitti työnsä Pekka Smirnoffin kaupassa myyjänä. Kauppa sijaitsi Pietarinkadulla lähellä Karjalankadun kulmaa, sen aikaisilla nimillä kerrottuna. 

Työaika kesti kello kuudesta aamulla ainakin yhdeksään illalla. Myyjän tehtäviin kuului ennen kaupan avaamista aamulla syöttää siat, lakaista lattiat ja kuoria perunat. Seitsemän vuoden kuluttua isä Taneli lähetti pojan Turun ruotsinkieliseen kauppaopistoon, missä Juho opiskeli kahden vuoden ajan osin muidenkin sukulaisten taloudellisen tuen turvin. 

Opintonsa päätettyään Juho Hallenberg oli parin vuoden ajan kauppiaana Kivennavalla käyden kauppaa myös Pietariin. Kivennavalta palattuaan meni Juho Hallenberg 1888 kesällä naimisiin Anna Räikkösen kanssa ja sai vaimonsa myötäjäisinä laajat maa-alueet Kelkkalasta.
Pyydän Olavia heijastamaan nyt Räikkösen sukua esittävän taulun. 

Siitä käy selville, että vanhin tunnettu kantaisä oli Yrjö Mansikka.

Anna Räikkönen syntyi 1871 Juho Räikkösen ja Beata Nenosen tyttärenä. Hänen sisarensa oli kaksi vuotta myöhemmin syntynyt Maria, Mallaksi kutsuttu, joka meni naimisiin August Valdemar Jakobssonin kanssa. Heidän jälkeläisensä ovat muuttaneet nimensä Jarmalaksi. Sukuun kuului myös Ikävalkoja. 

Viipurin kaupunki osti sittemmin 1919 Hallenbergeiltä, Jakobssonneilta ja Ikävalkoilta Tiiliruukin ja Kelkkalan alueet, yhteensä n.73 hehtaaria ja kauppahinta oli 1,6 miljoonaa markkaa. 

Juho Hallenberg palasi entiseen toimipaikkaansa Sohlbergin rautakauppaan ja kohosi tiskimieheksi, Hallenperin Jussi oli ostajien kysymä ja suosima kauppamies, vilkas, elämänhaluinen, tarmokas ja mainio kaskujen kertoja. 

Tammikuussa 1892 sai Juho Hallenberg kutsun Lautala-nimiseltä kauppiaalta saapua luokseen silloiseen Karjalankatu 8:aan, jossa Lautala omisti talon ja sekatavarakaupan. Hän noudatti kutsua ja kun hän saapui Lautalan asunnolle, sanoi Lautala, joka makasi sairaana vuoteessaan: ”Osta miult tää kauppa, ko miust ei 00 ennää sen hoitajaks.” Tähän oli Juho vastannut: ”Ehä mie voi sitä mitekää ostaa, ko tähä tarvittais rahhaa.” Lautala oli tällöin sanonut: ”Kyl sie poika tään miu kauppain ostat, ko mie sen siul myön, sill rahhaa ei täss nyt tarvita, ainoastaa siulaistais miestä, johon mie luotan” ja niinpä syntyi kauppakirjat ja liike siirtyi Juho Hallenbergille ilman pääomaa. Porthan ja Sergejeff olivat suosittelijoita.

Kaupan jouduttua Hallenbergin haltuun nousi sen liikevaihto ja asiakas-piiri siinä määrin, että hän sai Lautalalle maksetuksi sovitun kauppasumman kahdessa erässä jo ennen määräaikaa. Niin Juho Hallenbergistä tuli itsenäinen kauppias ja niin sai alkunsa toiminimi, jonka toimiala vuodesta toiseen laajeni käsittäen sekä vähittäis- että tukkukaupan. Liike tuotti yrittäjälleen nopeasti lisää pääomaa, mitä ei pantu kirstun pohjalle, vaan käytettiin heti liiketoiminnan laajentamiseksi.

Hallenbergin yhdistetty hedelmä- ja herkku, posliini- ja lasi sekä siirtomaatavarainkauppa, mikä toimi myöhemmin laajennetussa myymälässä Karjalankadun vastakkaisella puolella, sekä Aleksanterinkadun varrella oleva viinikauppa olivat suuressa suosiossa. Viinikaupassa myyty maamuurain likööri oli siinä määrin suosittu artikkeli, että venäläiset tekivät Pietarista saakka liköörinostosmatkoja Hallenbergin viinikauppaan.

Maamuurain- eli mesimarjaliköörin Pietarissa saavuttamaa suosiota osoittaa I maailmansotaa edeltäneeltä ajalta peräisin oleva juttu. Sen mukaan Juho Hallenberg, jonka kuva oli likööripullon etiketissä, käveli pitkin Nevskij Prospektia, ja vastaan tuli tuuheapartainen venäläinen pohatta. Tämä mesimarjaliköörin ystävä katsoi pitkään Juho Hallenbergia, tarttui kiinni olkapäistä, suuteli molemmille poskille ja virkkoi: Aa, gaspadin maamuura, gaspadin maamuura, harashoo.

Liike muutettiin sittemmin osakeyhtiöksi. Sen osakekannan ostivat 1917 sen kauppamatkustajat Jaakko Leskinen ja K. E. Savolainen, joista molemmista tuli myöhemmin kauppaneuvoksia. Pian Savolainen osti Leskisen osuuden, kun tämä perusti oman tukkuliikkeensä. Hänen poikansa Sakari Leskinen oli luokkatoverini Repolan kansakoulussa.
Seuraava merkittävä käännekohta Juho Hallenbergin liikemiesuralla oli Saarelan kartanon osto.

Alexis Stewen-Steinheilin jälkeen oli kartano ollut kahdeksan vuotta venäläisen kauppiaan Terickoffin omistuksessa, mutta joutui huonon hoidon vuoksi uudelleen pakkohuutokauppaan 1898. Juho Hallenberg pani likoon kaikki mitä omisti, ja teki rutkasti velkaa ja huusi Saarelan hovin itselleen 267.000 kultamarkan hinnasta.

Kauppahuoneen menestykselle ja Saarelan kartanon ostolle myönteisenä taustatekijänä oli 1890-1894 valmistunut Viipurista Karjalaan johtava rautatie.

Nyt on ehkä sopiva aika katsoa diakuvista, minkälainen oli Saarela sen ollessa Juho Hallenbergin omistuksessa.

(Kuvat 1-15, ei kuitenkaan 11, joka on jo nähty.)

Saarelan kartano käsitti lähes 1.200 hehtaaria. Kartanon maihin kuului Tammisuon ulkopalsta Karjalan radan varrella n. 3 kilometrin päässä Viipurin keskustasta.

Sinne Juho Hallenberg perusti Tammisuon Tehtaat -nimellä tunnetun teollisuuslaitoksen. Siihen kuului Itä-Suomen suurin tiilitehdas, vuosituotanto n. 6 milj. tiiltä, kaksiraaminen saha, n. 3.000 standarttia vuodessa, konepaja, puusepäntehdas ja mylly. Tehtailla oli oma kapea-raiteinen rautatie, jota myöten tuotiin savea ja hiekkaa omilta mailta tiilitehtaalle ja vietiin sahalta lautoja ja laukkuja Papulassa Tusculumin huvila-alueella olevaan satamaan. Sieltä ne kuljetti Uuraan redille hinaaja Jukola ja 5 omaa proomua.

Vähän myöhemmin hankki Juho Hallenberg Kellomäeltä toisen sahan ja Raivolasta turvepehkutehtaan.

Juho Lallukalla ja Juho Hallenbergillä oli paljon yhteistä liiketoimintaa. 1907 he ostivat yhdessä kreivi Sieversilta Räisälän kartanon, joka käsitti 4.036 hehtaaria maata, komean päärakennuksen ja talouskeskuksen, joka käsitti myös sahan ja suuren tallin, missä harjoitettiin hevoskasvatusta. Ukko Hallenberg sai päärakennuksen ja talouskeskuksen sekä 1.600 ha maata ja Lallukka vastaavasti enemmän maata, minkä sittemmin myi Räisälän kunnalle. Sieltähän hän oli kotoisin.

Kreivi Nikolai Sievers sai kartanostaan n. 300.000 markkaa. Oli muuten sukua Fabian Steinheilille. Hänen aikanaan Räisälän hovi oli kuuluisa hienoista juhlistaan. Liekö ollut yksi syy kartanon myymiseen.

1937 Juho Hallenbergin perilliset myivät Räisälän, joka silloin oli kutistunut runsaaseen 400 hehtaariin, Reunanen-nimisille sahanomistaja-veljeksille n. 2 milj markan hinnasta.

Nyt voidaan vaihteeksi katsoa kuvia Tammisuolta, Räisälästä ja Tusculumista.

Juho ja Anna Hallenbergille syntyi 1891 poika Johan Armas, joka kuoli samana vuonna. Ollessani 1960 Juho Hallenbergin 100-vuotispäivän aikoihin Viipurissa ja hakiessani Hallenbergien sukuhautaa löysin sen Armas Hallenbergin pienen muistokiven avulla, kun suuri hautapaasi oli kumollaan ja roskien peitossa, Ristimäen hautausmaalta.

1891 kuoli myös Daniel Hallenberg Pällillä.

Seuraavana vuonna syntyi tytär Hilja, jonka ensimmäinen puoliso oli kuvaamataiteilija Heikki Grönroos. Heidät vihittiin 1915 ja seuraavana vuonna syntyi Juho Hallenbergin lapsenlapsista ensimmäinen, joka kasteessa sai nimekseen Ann-Sofi Heikki Grönroos. Hän oli suvun kaunottaria, tunsi nimen Pipsan ja kuoli 1980-1uvulla Hangossa avioiduttuaan 1930-luvun loppupuolella viipurilaisen majuri Hille Aarvan ent. Ahlgren kanssa.

Heikin isä oli kauppias Viktor Ferdinand Grönroos ja äiti Emilia von Zweygberg, jonka äiti oli 1868 perustanut Viipurissa aikanaan varsin tunnetun Sofia Zweygbergin kangaskaupan.

V.F. Gröroosilla ja Emilia von Zweygbergillä oli kaikkiaan kuusi lasta, joista Heikki oli nuorin. Uljas-nimisen veljen tytär Ruth meni aikanaan naimisiin Sven Krohnin kanssa ja Katri-sisaren sukunimi muuttui avioliiton kautta Thesleffiksi. Tytär Kirsti meni naimisiin Sven Krohnin vanhemman veljen Eino Krohnin kanssa. Nyttulemme jo kuitenkin Krohnin suvun alueelle, josta kertoo tarkemmin pikkuserkkuni Anna-Liisa Rekola 24.3.1997 otsikolla Krohnien Kiiskilä, jossa minäkin olen pienenä poikana käynyt.

Häälahjana osti Juho Hallenberg tyttärelleen Hiljalle ja vävylleen Heikki Grönroosille n. 5 kilometrin päässä luoteeseen olleen Hietalan tilan, jonka aikanaan oli omistanut Suomen ensimmäinen kenraalikuvernööri Yrjö Maunu Sprengtporten.

Räisälän kartano muodostui Heikki Grönroosille varsin kohtalokkaaksi. Syksyllä 1917 hän oli siellä metsästämässä ja oli majoittuneena päärakennuksen toiseen kerrokseen.Hänen koiransa oli päivällä kadonnut ja yöllä Heikki näki painajaisunta koirastaan, joka oli jäänyt muka johonkin pinteeseen. Sitä auttaakseen hän nousi sängystään, hyppäsi avonaisen ikkunan kautta parvekkeelle ja sieltä parvekkeen kaiteen yli pudoten alas pihamaalle siinä olevan ainoan kiven päälle. Rappujen terävä koristepylväs aiheutti selkärangan murtuman ja kivi pahan aivotärähdyksen. Hänet kannettiin paareilla 12 kilometrin päässä olevalle Sairalan asemalle ja vietiin rautateitse Viipurin lääninsairaalaan, missä hän parin viikon kuluttua menehtyi.

Hiljan toinen puoliso oli Viipurin kaupunginlääkärinä toiminut Harald Saren, myöhemmin Sarkko, joka 1950-1uvulla kuoli Helsingissä lääkintöneuvoksena.

Tästä avioliitosta syntyi serkkuni, ystäväni ja tämänpäiväinen avustajani Olavi Sarkko, Yleisröntgen Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja.

Harald Sarenista Hilja erosi jo 1930-luvun alkupuolella ja kuoli 1985 Hilja Hallenberg nimisenä.Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Hallenbergien sukuhautaan, jonne ensimmäisenä haudattiin 1940 Anna Hallenberg.

Seuraavana lapsista oli 1894 syntynyt Harry, joka koko elämänsä pysyi poikamiehenä. Hän oli filosofian maisteri ja monien alojen uranuurtaja, joka kuitenkaan ei pystynyt omaa elämäänsä rationalisoimaan. Hänen tuhkauurnansa olen 1979 kantanut Hallenbergien sukuhautaan.

Pienenä kuolleen Iiri tyttären jälkeen vuorossa onkin 1897 syntynyt äitini Meri Hallenberg, jonka 1991 ilmestynyttä muistelmateosta tässä olen pitkälti lainaillut. Hän kuolikin sitten seuraavana vuonna 1992, mutta ennätti vielä saada valmiiksi muistelmateoksensa toisen osan.

(Kuvat ovat teoksen etu- ja takakannesta.)

Elokuussa 1919 hänen ja isäni Felix Krohnin häät pidettiin Saarelan kartanon päärakennuksessa. (Kuva hääväestä)

1920 talvella vanhempani olivat Berliinissä, missä isäni oli kapelli- mestarikursseilla. Kun minä sitten synnyin joulukuussa 1920 Viipurissa, ehkä voisin sanoa Kennedyn tavoin: ”Auch ich bin ein Berliner”.

1923 syntyi sisareni Kyllikki nykyiseltä sukunimeltään Ohela, joka asuu Lappeenrannassa ja on väitellyt lääketieteen tohtori.

Perheemme asui Saarelan kartanon kanslia rakennuksessa, ”tiilipytingissä” 12 kesää ja kolme talvea. Viimeiset seitsemän kesää, avioero tuli virallisesti vasta 1936, asuimme äiti, Kyllikki ja minä Saarenmäellä tätini Sirkku Tuurnan omistamassa huvilassa, jolloin serkut Hannu ja Maija tulivat meille varsin läheisiksi.

Isäni Felix Krohn, professori Ilmari Krohnin poika, oli musiikkimies ja filosofian maisteri. Hän kuoli Lahdessa 1963 65-vuotiaana.

Sitä ennen hän oli ennättänyt olla Juho Hallenbergin Viipurissa omistaman tukkukauppaa harjoittaneen Hanke Oy:n prokuristina 1920-luvun alkupuolella ja sitten Tammisuon Tehtailla ostopäällikkönä vuoteen 1932. Kun kieltolaki silloin kaatui, niin perheemme siirtyi Helsinkiin, kun isä sai paikan Oy Alkoholiliike Ab:n pääkonttorissa. Sieltä hän siirtyi Alkon ensimmäisen ravintolan, Siltasaarella 1935 aloittaneen Alkolan johtajaksi, jolloin myös alkoi isän ”Sturm und Restaurang"-kausi. Oltuaan vielä pari vuotta Messuravintolan johtajana hän tuli Viipurin Musiikkiopiston ensin vt. johtajaksi 1939 talvisodan kynnyksellä, kun Sirpo ja Heimo Haitto olivat häipyneet Amerikkaan. Viipurin Musiikkiopiston vakinaiseksi johtajaksi, opistohan oli 1940 siirtynyt Lahteen, hän tuli jatkosodan aikana, kun Sirpo jäi Oregonin Portlandiin, ja hoiti tätä tehtävää aina kuolemaansa asti 8.11.1963. Opiston nimihän oli ehtinyt muuttumaan jo Lahden Musiikkiopisto Oy:ksi ja Lahden konserttitalo oli saatu valmiiksi 1954.

Sitten tulemmekin jo Sirkkuun. Hän oli syntynyt 1901, meni 1920 naimisiin Arno Thunebergin kanssa.

Arno Thuneberg, joka 1935 suomensi nimensä Tuurnaksi, oli 1920-luvulla sen alkupuolella komppanianpäällikkönä Karjalan kaartissa, käytyään Markkovillan upseerikokelaskurssin. Samoihin aikoihin hän suoritti ylemmän oikeus-tutkinnon ja istui käräjät Viipurissa Rannan tuomiokunnassa. 1925 hänet nimitettiin Toiminimi J. Hallenbergin toimitusjohtajaksi ja Tammisuon tehtaiden johtajaksi sekä sen jälkeen valittiin 1930 Viipurin ensimmäiseksi ja ainoaksi kaupunginjohtajaksi, joka virka lakkautettiin tunnetuista syistä 1948, kun ei enää ollut kaupunkia, jota johtaa. Kansanedustajana Arno Tuurna oli 1939-1958. Sotien jälkeen hän oli pitkään Helsingin kaupunginhallituksessa ja Pohjoismaiden Yhdyspankin hallinto-neuvostossa. Hän oli myös Viipurin Musiikkiopisto Oy:n johtokunnan puheenjohtaja ja Lahden konserttitalon rakennuttaneen musiikkiopiston Omakotisäätiön hallituksen jäsen. Entisten langosten yhteistoiminta oli siinä hankkeessa erinomaisen hyvä.

Yhteistoimintaa oli ollut jo aikaisemminkin siten, että Arno kirjoitti runoja ja isä Felix ne sävelsi. Esimerkkinä yksinlaulut Vanha sävel ja Kysymättäs. Voin rauhoittaa kuulijakuntaa sillä, etten yritäkään niitä laulaa.

Arno Tuurna kuoli Helsingissä 10.5.1976 ja Sirkku vasta 1994, viimeisenä Juho Hallenbergin lapsista. Sirkku oli posliinikoristajamestari ja alan liiton perustaja ja kunniapuheenjohtaja, Pariisissa 1920-luvulla opiskellut. Samoihin aikoihin äitini opiskeli siellä koristenukkien valmistusta.

Heidän lapsiaan ovat serkkuni ekonomi Kaarle Johannes Tuurna, jota Hannuksi on pienestä pitäen kutsuttu, ja taiteilija Anna-Maija Tuurna-von Brandenburg, jota taas kautta aikojen on pelkäksi Maijaksi kutsuttu. Maija on jatkanut äitinsä työtä posliinikoristelun alalla ja yhdessä he aikanaan julkaisivat alan oppikirjan.

Seuraavana tyttäristä oli 1903 syntynyt Tuulikki, joka 1925 meni naimisiin viipurilaisen kuvaamataiteilija Vilho Schöringin kanssa. Heille syntyi samana vuonna poika Johan Rafael, Johaniksi kutsuttu, joka viime joulukuussa saatettiin Hallenbergin sukuhautaan Johan Helkiö-nimisenä, kun Tuulikin toinen puoliso oli Väinö Helkiö. Ammatiltaan Tuulikki oli näyttelijä ja ohjaaja. Tuulikki solmi sotien jälkeen vielä kolmannenkin avioliiton ja kuoli 1958 Tuulikki Rantanen nimisenä. Nuorin Juho ja Anna Hallenbergin lapsista oli 1909 syntynyt Hellikki.

Saarelan kartanossa oli 1930 luvun alkupuolella agronomiharjoittelijoita. Niihin kuului helsinkiläinen Viljo Auramo, joka 1932 solmi avioliiton Hellikin kanssa. Hellikki Auramo asui sotien jälkeen Savonlinnassa ja kuoli siellä 1991. Hänen miehensä Viljo Auramo oli kuollut jo kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin. Tästä avioliitosta ovat 1937 syntynyt Marjaliisa Pankakari, 1944 syntynyt Esko Auramo ja 1946 syntynyt Matti Auramo.

Näin Juho ja Anna Hallenbergin lapsenlapsista on jäljellä alunperin kymmenestä vielä kahdeksan serkusta, joista kaksi on täällä edessänne olleet kertomassa äidinisänsä, viipurilaisittain vaijansa, Juho Hallenbergin elämästä, aikaansaannoksista ja sukulaisista sekä eräistä kanssavaeltajista.

Juho ja Anna Hallenbergin hopeahäät vietettiin 1912 elokuun 12 päivänä heidän kesäasunnollaan Saarenmäellä. Elokuun 12 oli muutenkin merkittävä päivä suvussa, kun sekä Arno että Sirkku olivat sinä päivänä syntyneet, tosin 7 vuoden välein.

Hopeahääpäivälliset pidettiin Juustilan hotellissa. Kappale ruokalistaa on säilynyt, kuten kohta näette. Samalla seuraa vähän muitakin kuvia, muun ohella Juho Hallenbergin 50-vuotispäivistä 1910, jolloin hän sai ystäviltään suuren hopeisen kiulun, johon oli kauniisti kaiverrettu ystävien nimiä Juho Lallukasta alkaen.

Pienenä epilogina kertoisin vielä seuraavaa:

1913 perustetun Kauppa Oy J. Hallenbergin osakkeet siirtyivät talvisodan jälkeen Suomen Matkailuyhdistykselle ja siltä osakekanta siirtyi 1972 Rautakirja Oy:lle 75 prosenttisesti ja 25 prosenttisesti Matkaravinto Oy:lle. 1970-luvun lopulla tukkuliikkeestä, joka tiettävästi viipurilaisista tukkuliikkeistä oli viimeisenä toiminnassa, tuli Rautakirja Oy:n tytäryhtiö. Viime vuonna (1996) se fuusioitiin emoyhtiöönsä ja lakkasi siten olemasta.

Juho Hallenbergin elämä päättyi marraskuun 28 päivänä 1926. Tasan 70 vuotta myöhemmin kuoli lapsenlapsista toisena kuoli lapsenlapsista toisena Johani Helkiö.

Jatkosodan aikana 1942 julkaistussa historiikissa arvioi Kauppa Oy Hallenbergin kolmas toimitusjohtaja Väinö Niva Juho Hallenbergin elämäntyötä näillä sanoilla:

”Neljännesvuosisadan ajan oli liikkeen johdossa sen perustaja kauppaneuvos Juho Hallenberg, tuo sepänpoika, joka tarmollaan, rohkeudellaan ja älyllään mursi tiensä aikakautensa viipurilaisten kauppiaiden eturiviin. Suurella kunnioituksella on meidän hänen työtään muistettava liikkeen perustajana ja niiden perinteiden luojana, joita me jälkeentulleet pyrimme noudattamaan.” Kuvailtuaan hänen aikaansaannoksiaan myös teollisuusmiehenä ja maan-viljelijänä Niva päättää esityksensä seuraavasti:

”Tämä luova kyky jätti pysyvän jälkensä Viipurin ja koko Itä-Suomen talouselämään sekä avasi uusia mahdollisuuksia ja avarsi näköaloja kannustimeksi nouseville yrittäjäpolville.”

Juho Hallenbergin ansioihin kuului vielä toiminta Viipurin kaupunginvaltuustossa, osallistuminen Kirvun Luonnonparantolan ja monien koulujen ja palokuntien perustamiseen sekä monien kulttuuri-hankkeiden tukeminen. Siitä vähäisenä osoituksena ovat minulle perintönä tulleet muutamat Viipurin Musiikkiopisto Oy:n ja Suomalaisen Oopperan osakekirjat, joihin on kauniilla käsialalla kirjoitettu omistajaksi ”J. Hallenberg”.

Räisälän kartanon tilanhoitajan tytär Rea Norrlin, joka pitkään sittemmin toimi Tammisuolla kassanhoitajana, kertoo Juho Hallenbergin suhtautumisesta Räisälän kartanon työväkeen seuraavaa:

”Kun pääkartano tuli kokonaan Hallenbergin hallintaan, suhtautui kauppaneuvos Hallenberg jo alkuvaiheista lähtien entistä suuremmalla ymmärtämyksellä ja myötätunnolla alustalaisiin. Kun hän tuli käymään työmaalla, puhutteli hän alustalaisia ystävällisesti, kyseli kuulumisia ja tarjosi usein sikaareja. Lapsille hän jakoi makeisia, joita hänellä oli niputtain löysänä taskussaan. Kauppaneuvos kävi vaimonsa kanssa usein alustalaisten asunnoissakin. Jos niissä oli jotain korjauksen tarpeessa, pantiin se heti toimeen.”

Kartanon pehtoori Mehnlös kuvaili kauppaneuvosta seuraavasti:

”Toiminnoissaan hän oli täsmällinen ja vaati alaisiltaankin täsmällisyyttä ja työn tunnollista suoritusta, mistä antoi tekijälle aina avoimesti
tunnustuksensa, kun asia antoi siihen aiheen.”

Vapaussodan jälkeen oli elintarpeista huutava puute. Kartanossa niitä oli, mutta tilanhoitajana toiminut kreivi Alexis Stewen-Steinheil, josta jo aikaisemmin kerroin, ei tahtonut niitä antaa alustalaisille. Kauppaneuvoksen tultua kartanossa käymään ja kuultua asiasta, tilanne korjattiin välittömästi. Stewen-Steinheilin tilanhoitajakausi jäi muutenkin varsin lyhyeksi täällä kuin myös hänen ollessaan sukulaistensa Thesleffien omistaman Lavolan kartanon tilanhoitajana. Kreivi ei tilanhoitajan hommia osannut.

Juho Hallenberg tuli kaikkialla muuallakin erittäin hyvin toimeen työväkensä kanssa, eikä ollut kauppaneuvoksen tittelistä vähääkään ylpistynyt.

Ehkäpä näistä hyvistä suhteista johtui, että vaikka vapaussodan aikana 1918 Saarela ja Tammisuo olivat punaisten puolella, niin ne selvisivät tuosta sota-ajasta ilman mitään merkittäviä vaurioita. Toisin kävi runsaat kaksi-kymmentä vuotta myöhemmin, mitäJuho Hallenberg ei enää ollut näkemässä.

Hän oli "huumorimiehiä", jolle monet hyväntahtoiset leikkipuheet olivat ominaisia ja joka oli aina valmis auttamaan vaikeuksiin joutuneita. Henkilökohtainen kosketukseni jäi ymmärrettävistä syistä vähäiseksi. Muistan hänet hymyilevänä ja hyväntahtoisena vaijana, jonka kanssa olen päässyt samaan kuvaan Tusculumissa 1922 yhdessä serkkujeni Pipsan Grönroosin ja Hannu Thunebergin kanssa. Ehkä kuva puhuu puolestaan.

Juho Hallenberg oli kuulemma erittäin sukurakas ja vieraili monet kerrat Kuparisten luona Portinhoikassa ja Ikävalkojen luona Sydänmaalla.

Kauppa Oy J. Hallenbergia ei enää ole, ei myöskään Tammisuon tehtaita. Saarelan kartanostakaan ei ole paljon jäljellä. Siitä osoituksena 1991 otetut kuvat. ic transit gloria mundi, näin katoaa mainen kunnia, mutta muistot elävät.

Lopuksi pyydän serkkuamme Hannu Tuurnaa tulemaan ja lukemaan, mitä hänen isänsä Arno Tuurna, silloin vielä Thuneberg, kirjoitti joulukuussa 1926 Juho Hallenbergin muistoksi, in memorian.

27.01.1997


J. Hallenberg in memoriam

Arno Tuurna

Olit tarmokas mies, olit vetreä jous,
joka työnsä ponnella pinnalle nous,
olit voimaa täys, työintoa myös,
ja se tekikin leikiksi vaikeimman työs.

Surun hetkinä suur, ilon vaiheissa vait
salakarien keskitse kulkusi hait
yhä eemmäs ees elon ulappaa päin,
Sinä halusit hyrskyihin kaikin säin.

Olit lakkapää puu, jalo siemenpuu,
joka ylitse metsän muun kohouu,
olit Läntehinen yli keväisen hyyn,
joka laukaisi ruuhkat ja sovitti syyn.

Olit selkeä sää, olit leikkivä vuo,
joka päivänpaistehen muassaan tuo, 
olit auttava käs´,olit lempeä syön´,
joka saattoi iloksi yhteistyön.

Olit vakaumuksen, olit miesten mies,
joka arvon myös toiselle antaa ties,
joka luottaa tais, johon luotettiin.
Koko Karjala tuns Juho Hallenbergin

Elon hiekka se vuos. Säen hiipui pois,
kesäillan kuin aurinko sammunut ois.
Runon seppele tää täys muistoa on.
Ain´, kunnian mies, jäät muistohon.


Viipurissa 12.12.1926