Tammisuon synty

Viipurin kaupunginosan Tammisuon synnystä ja kehityksetä talvisotaan asti

Tammisuo oli yksi monista Viipurin kaupungin esikaupunkialueista noin 5 km päässä kaupungin keskustasta. Tammisuon historia on hyvin lyhyt verrattuna muihin Viipurin ja  Karjalan kannaksen kyliin.

Tammisuolla oli 1800 luvun puolivälissä ainoastaan pari torppaa, jotka kuuluivat  Saarelan  kartanoon. Tammisuon alueet olivat Saarelan kartanon takamaita. Tammisuosta kehittyi  vaatimattoman alun jälkeen varsinainen kylä Karjalan radan avaamisen jälkeen 1892 ja  Juho Hallenbergin ostettua Saarelan kartanon. Hallenberg huomasi, että Tammisuolla oli  hyvät savimaat ja Saarelassa tiilin tekoon sopivaa hiekkaa; savi ja hiekkahan ovat tiilien  perusaineet. Hallenberg perusti 1890 luvulla Tammisuolle tiilitehtaan, sahan, myllyn ja konepajan, myöhemmin rakennettiin myös puusepäntehdas Saarelan kartanon maihin  kuului suuret metsäalueet ja viljapellot; metsistä tuli raaka-ainetta sahalle ja viljat jauhettiin  omassa myllyssä.

Tammisuon teollinen toiminta alkoi suurelta osin Hallenbergin toimesta. Työntekijöitä tarvittiin teollisuuslaitoksiin ja heille luonnollisesti asuntoja. Hallenberg rakennutti tehtaan  alueelle asuntoja työntekijöilleen ja monet myös rakensivat itse perheilleen talot. Näin  syntyi Tammisuon Etukylä, jota nimitystä alettiin käyttää erotuksena rautatieaseman  alueelle syntyneestä asutuksesta, ja se sai nimen Peräkylä.

Peräkylä alkoi kasvaa rautatieaseman seudulle. Sinne tuli jonkin verran pienteollisuutta ja  aseman vastapäätä rakensivat Hankkija ja SOK suuret varastorakennuksensa. Kansakoulu ja Työväenyhdistyksen talo rakennettiin myös Peräkylälle. Tammisuolta oli  hyvät liikenneyhteydet keskustaan junalla ja linja-autolla, monet Peräkylän asukkaat  kävivätkin työssä keskustassa, samoin koululaiset, jotka käyttivät etupäässä junaa.

Vuoteen 1939 mennessä oli Tammisuosta kehittynyt melkoinen asutuskeskus vaatimattomasta alusta huolimatta; asuintaloja oli 314 ja asukkaita noin 2.500 ja tämä  kehitys tapahtui noin neljässäkymmenessä vuodessa. Vielä tänäkin päivänä on Suomessa  sellaisia kirkonkyliä, joissa on alle 2.500 asukasta.

Tammisuo kuului vuoteen 1932 saakka Viipurin maalaiskuntaan ja elämä siellä oli aika ”maalaismaista”. Jokaisella talolla oli melko suuret tontit ja kasvimaat. Perunat ja juurikasvit kasvatettiin omassa maassa ja marjapensaita sekä omenapuita istutettiin. Näin  perhe sai ”purtavaa” talven varalle. Myös monilla oli lehmä, toisilla kaksikin, sikapossuja ja  kanoja kasvatettiin myös. Peräkylällä oli vielä erikoisia ”tuotantolaitoksia” useita suuria  sikaloita. Voi vain kuvitella millaiset ”tuoksut” varsinkin lämpiminä kesäiltoina niistä  levisivät kylälle. Eräs Tammisuon poika onkin sanonut:” Tammisuolla oli sen vuoksi niin  kauniita tyttöjä, kun he ovat kasvaneet sikaloiden mehevissä tuoksuissa”.

Tammisuon liityttyä kaupunkiin 1932 kiellettiin sikaloiden ja muiden kotieläimien pito, kissat  ja koirat tietysti sallittiin. Kylälle tuli asemakaava ja tiet saivat nimet, tuli Aunuksenkatu,  Syvärinkatu, Vornankatu, Tuuloksenkatu jne. Arkkitehti Otto Meurmanin laatiman asemakaavan mukaan Tammisuosta piti tulla melko suuri kaupunginosa. Mutta sehän jäi  vain haaveeksi. Peräkylä kokonaisuudessaan hävitettiin talvisodan aikana. Etukylälle jäi  muutama talo. Tammisuosta on vain muistikuvat asukkaiden mielessä ja ikuinen kaipuu.....

19.10.2003